The hero of my own life
sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Akkujen latailua näiden parissa

›
Tällä viikolla palattiin arjen pariin ja julkaisen nyt kuvia joululomastani. Viime vuonna opiskelin Työväen Akatemialla suuren puristuksen k...
1 kommentti:
keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Joulu 2015

›
Joulu on lempijuhlani ollut aina ja tulee varmasti aina olemaan. En jotenkin osaa nähdä sitä materialistisena. Minulle se on aikaa läheisten...
1 kommentti:
keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Voittaja 2015

›
Suomen suurin koiranäyttely ja koiramessut, sinne vei tieni tänäkin vuonna. Herätys oli tänä vuonna jo neljältä aamulla, sillä päätin lä...
torstai 3. joulukuuta 2015

Matka Keski-Maahan alkaa

›
Aloitin matkani Keski-Maahan jo kesällä 2011, mutta en päässyt hirveän pitkälle. Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia on tehnyt minu...
torstai 15. lokakuuta 2015

Koiraton elämänvaihe

›
9-vuotiaasta asti olen elänyt niin että elämässäni on koira/koiria. Tuli tarve kirjoittaa tuntemuksia millaista on, kun nyt alkoi elämänjaks...
torstai 13. elokuuta 2015

Oma maailma on kiepsahtanut pari kertaa akselinsa ympäri

›
Pääsin yliopistoon ja vielä sinne minne eniten halusin eli Tampereen yliopistoon! Kirjallisuustiede tulee olemaan pääaineeni ja sivuaineiksi...

Hei hei paras ystäväni

›
24.04.2007-08.07.2015 Hei hei paras ystäväni. Kaipaan sinua ihan kamalasti. Sinä opetit minulle mitä rakkaus tarkoittaa. Kasvoin kanssasi ...
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Jased
Olen Jasmin, 21-vuotias, joka elää seikkailuista ja tarinoista. Aloitin kirjallisuuden opiskelun yliopistossa syksyllä 2015. Olen koiranörtti. Lisäksi luen paljon kirjoja, pelaan, joogaan ja tanssin. Unohtamatta tietenkään niitä tärkeitä ihmisiä.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.