keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kesälukemiset 2015






Nyt, kun pääsykokeet ovat ohi niin päätin koo'ota 16 kirjaa, jotka aion lukea tämän kesän aikana. Kirjallisuudesta löytyy niin kotimaista kuin ulkomaista, klassikkoista fantasiaan. Kirjoista esimerkiksi osa on lainassa, osa ollut pölyttymässä kirjahyllyssä  ja kirjallisuusfestivaalien inspiroimaa lukemista. Uskon vahvasti myös, että kirja valitsee lukijansa ja osa kirjoista kuuluu siis tähänkin osaan. Kirjamakuni on siis laaja, mutta en silti välttämättä tule pitämään kaikista näistä kirjoista. Kesän aikana nämäkin arvoitukset selkenevät. Tässä vielä kirjat listana jos ja kun kännykkäkuvani on hieman kehno:

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
Jonas T. Bengtsson: Submarino
Jussi Valtonen: Siipien kantamat
Juha Itkonen: Hetken hohatava valo
Toim. Juri Nummelin: Kuun pimeä puoli
Laura Gustafsson: Anomalia
Aino Kallas: Sudenmorsian
J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Annukka Salama: Käärmeenlumooja
J.K. Rowling: Paikka vapaana
Rosa Liksom: Hytti nro 6
Candace Bushnell: Sinkkuelämää
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Bo Carpelan: Ovella kohtaat itsesi
John Green: The fault in our stars



Täällä ollaan jälleen!

Tosiaan, viimeksi melkein vuosi siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Tuntuu, että etäisyys on tehnyt hyvää ja on ihana palata blogin pariin. Viimeinkin!

Kirjallisuus on ottanut ison paikan elämässäni ja nyt osaan varmasti sanoa, mitä haluan opiskella yliopistossa: kirjallisuutta! Vuosi Työväen Akatemialla on tehnyt ihmeensä. Vuoden aikana olen opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä ja ollut aivan haltioissani. Vihdoin tämä jääräpää on myös tajunnut, että minusta on yliopistoon. Vuosi on siis kasvattanut uskoa itseeni.

Opiskelin kirjallisuustieteen lisäksi muun muassa kirjoittamista, osallistuin koulun lukupiiriin ja Trauma fiktiossa -valinnainen kirjallisuuskurssi oli todella kiehtova. Edellä mainitut ovat pitäneet huolta siitä, että elämäni on ollut täynnä kirjallisuutta. Luulen, että tämä tulee näkymään blogissani jossain muodossa. Saa nähdä mitä keksin!

Pääsykokeet kirjallisuutieteen osalta ohi! Nyt pariviikkoa lomaa ja kesätyö kirjastossa voi alkaa!