sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Nälkäpeli

Otsikkokin kertoo jo paljon elikkäs menin Sitruunaperhosen kanssa katsomaan Nälkäpelin! Oli muutenkin tosi mukavaa käytiin Sokoksella, kun siellä oli 3+1 päivää. Mukaan tarttui Sokokselta Aloe Vera huulirasva!
  Sunnuntai on muuten loistava päivä käydä elokuvissa. Uusi viikko lähtee hyvin käyntiin!
























       No niin eli asiaan! Nälkäpeli. Luin kirjan ja tykästyin siihen. Kuuluu niihin kirjoihin joiden lukemista ei voi lopettaa ollenkaan! Kirjasarja on kolmiosainen ja pitää otteesaan ihan loppuun asti! Miten kuvailisin. Jännittävä, hyvä juoni, tarina ja henkilöhahmot!


Elokuva oli iloinen yllätys! Elokuva oli uskollinen kirjalle ja henkilöhahmot sopivat näyttelijöiden kanssa ihan nappiin. Näyttelijätkin saivat hahmot elämään ja näyttelivät hyvin!

Vahvistui sekin tosiasia, että Peeta Mellark on lempiroolihahmoni! Mä oon sellainen, että kirjat, elokuvat ja sarjat niin mulle muodostuu lempihahmo. Aina. Voi niitä olla moniakin, mutta jokatapauksessa nälkäpelissä se on Peeta!





lauantai 24. maaliskuuta 2012

The Lazy Song

Mulla on ollut flunssa nyt yli viikon. Hirveesti asioita joita haluaisi tehdä, mutta ei pysty. No jos ei pysty niin sitten otan rennosti. Päätin, että otan tämän viikonlopun rauhallisesti.








Torstaina ja perjantaina olin lukion näytelmässä "Sanovat sitä rakkaudeksi". Näytelmä on monologiesitys. Roolini on hiipiä kuin pantteri vastanäyttelijäni istuessa tuolilla ja puhua siitä kuinka en aio päästää hänestä ikinä irti.
Tässä loppuhuipentuma:
"...Mutta niin paljon en enää sinua rakasta,
että luopuisin rakkaudesta
sinun takiasi."
Nautin näyttelemisestä. Esiintyminen lavalla on jotain niin käsittämättömän uskomatonta etten osaa edes kuvailla. Esityksiä on nyt takana 6 ja maanantaina vielä 2.


Tänään tarkoituksena hoitaa omaa mieltä ja kehoa. Mieltä niin. että kuuntelen musiikkia, katson elokuvia ja luen kirjaa.
Tällä hetkellä menossa kirja Slow-elä hitaammin. Todella mielenkiintoinen ja lähellä omaa elämänfilosofiaani. Jotenkin pitäisi olla aikaa tärkeille asioille. Aikaa taistella kiirettä vastaan. Ottaa rennommin. Ollut viimeaikoina niin sellainen fiilis ettei ole ollut aikaa itselleen ollenkaan.







                " Slow – Elä hitaammin! 
on markkinoiden ensimmäinen opas elämän hidastamiseen. Kirjassa pohditaan, miten voit löysätä tahtia elämäsi eri osa-alueilla. Siinä kerrotaan myös, miksi elämämme on muuttunut nopeatempoiseksi ja mitä hyötyä lukijalle on verkkaisesta tahdista."










Kehoa taas niin, että  hoidan itseäni mm. ostin hiusnaamion ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen. Juoda teetä ja syödä hyvin. Herkkuja unohtamatta :)









tiistai 20. maaliskuuta 2012

Count on me

Ostin vihdoin Bruno Marsin levyn olin haaveillut siitä ja, kun sain sen tarjouksella niin olin kyllä tyytyväinen. Bruno Mars doo-wops & hooligans. Ennen levyä tykkäsin Just the way you are- biisistä ja the lazy songista. Levyn kuunneltuani Grenade ja Count on me löysivät myös paikkansa. Laulajan ääni on ihana, sanat ja tietty melodia. Ei sitä osaa kunnolla selittää joku musa, vaan nappaa. Mutta todella hyvä levy siitä saa energiaa, mutta myös rentouttavaa :)






Leffayö lukiossa

Ideahan lähti siitä, että yhden opettajan kanssa tykätään sarjiksista ja ajateltiin ,että ois siistiä katsella niitä lukiossa. Leffayö oli jo kerran järjestetty lukiossa joten nyt se tehtiin sarjisteemalla.


9.3. koitti elokuvayö. Toin mukanani kaikki Hämähäkkimies leffat, Superman Returns ja Batman begins ja Yön ritari. Yhteen luokkaan raahattiin aulan sohvat ja sitten vain katselemaan.

Ensimmäinen elokuva oli Hämähäkkimies se ensimmäinen. Täytyy sanoa, että muhun sen nappaa aina eikä ja sen voi katsoa kyllästymättä uudestaan ja uudestaan.
Varsinkin tämä kohtaus:

 
<3


Illan mittaan tuli kyllä huomattua, että musta ei ole valvomaan. Alkoi väsyttämään jo ensimmäisen leffan jälkeen. Nukahtelinkin yön mittaan monesti. Jaksoin kuitenkin katsoa kolme elokuvaa ennen kuin tarve päästä kävelemään voitti.

Lukion portaisiin roudattiin patjoi niin siit tuli ikäänkuin liukumäki. Oli kyllä muksaa :)


 Oli outoa kävellä pimeässä ja hiljaisessa juhlasalissa tai juosta pimeän ruokalan läpi. Lukiokavereiden kanssa laulaminen koulussa kaiun kera jäi mieleeni. Se oli myös outoa, että niin arkinen paikka oli hiljainen ja pimeä.






perjantai 9. maaliskuuta 2012

Elokuvasunnuntai

Go Expon jälkeinen päivä olikin sitten sunnuntai. Sunnuntai olikin elokuvapäivä.

Menin elokuviin poikaystäväni kanssa, jota kutsun täällä Anakiniksi :) Elokuva, jota menimme katsomaan oli Saapasjalkakissa 3D, mutta ihan alkuperäiskielellä eli Puss in Boots! Täytyy sanoa, että elokuva oli tosi hyvä. 
 Ennakkokäsitys minulla oli ainakin, että jaaha Shrekin henkilöhahmo ja sille pistetään oma elokuva onko vähän tekemällä tehty. Ei se ollut. Elokuva oli todella hauska. Tuli naurettua paljon ja samaa hyvää huumoria kuin Shreikkäsikin joten jos Shrek nappasi varmasti myös tämä. Täytyy sanoa, että 3D ominaisuus nappaa muutenkin mulle tosi jees.
 Parasta oli kuitenkin seura ja luulen, että ilman Anakinia se ei olisi ollut yhtään niin hyvä! Olipas mukava sunnuntai. Niinhän, sitä sanotaan että onnellisuus rakentuu niistä pienistä ja hyvistä hetkistä. Tämä oli juuri sellainen!












maanantai 5. maaliskuuta 2012

Go Expo

Lauantaina kävin Go Expossa kahden ystävän kanssa ja oli kyllä tosi mukavaa. Go expo oli siis Helsingin messukeskuksessa ja se oli siis liikunnan tapahtuma.







 Siellä esiteltiin erilaisia lajeja ja sai myös itse kokeilla. Aiheita oli mm. retkeily,pallopelit, kunto,hevosia jne. Päivän aikana kokeilin kaverin kanssa tankotanssia Kaverini V oli siinä kyllä paljon parempi. Kokeilin juosta kuvitteelisesti ihmisten läpi amerikkalainen jalkapallo kainalossa (ne oli sellaisia tyynyjä) ,kuuntelin miten juostaan oikein luentoa, katselin tanssiesittelyä, hevosia jne. Oli se myös sellaista mukavaa puuhailua ystävien kanssa <3

Mukaan tarttui uusi reppu Varustelekasta ja tykkään repusta paljon. Siinä on paljon taskuja jee ja se on kuitenkin suht pieni, mutta tilava. Varustelekasta tarttui myös mukaan mustapipo.


Ostin myös kompassikorun, josta olen haaveillut pitkään. Kelttikorut.com sivuilla on tosi nättejä koruja.

Omassani ei ole tuota punaista kiveä. Omani nimi maailmankaikkeus. Kelttiläisen uskomuksen mukaan elämässä on kaksi tärkeää asiaa rakkaus ja ystävyys. Kompassissa on molemmat. Muut ovat oma valintaisia. Elämän kompassi siis :)




http://www.kelttikorut.com/fi_etusivu,4.html