perjantai 10. toukokuuta 2013

Taistelija

Viime kirjoituksesta on aikaa. Tammikuussa! (Tää blogikin ollu vuoden pystyssä) Mihin mä oon kadonnu?

 Oma teatterilukiodiplomi meni hyvin loppuarvosanaksi tuli 4/5 eli 9 eli kiitettävä. Se on jo tosi hyvin ensimmäiseksi omaksi käsikirjoitukseksi, ohjaukseksi ja näyteltäväksi jutuksi.

Lähinnä kiire oli ton Hamletin aikaan se sana 14 esitystä siinä meni maaliskuu. Tosi paljon harkkoja ja tosi vähän aikaa kotona vaan olla. Olin niin menossa etten edes muista tuota aikaa kunnolla. Tein kaikkeni ja annoin kaikkeni. Tuntuu hienolta, että on 17-18- vuotiaana ollut tekemässä näytelmien klassikkoa Hamlettia. Wau!
Siinä sivussa elämääni tuli myös Kettu. Ollaan tunnettu Ketun kanssa jo pari vuotta ensimmäisenä yhteisenä tekijänä sama lukio. Jotenkin, vaan tosi luonnollisella tavalla me alettiin olla yhdessä. En voisi olla onnellisempi.

Tässä mä kirjoittelen toukokuussa näin pienellä tekstillä 4 kuukautta. Hamlet vei paljon aikaa. Elämä tapahtui teatterilla. Huhtikuu meni lähinnä levätessä ja seuraavaksi pitäisi kehitellä tuota kesää jotenkin. Siihen mahtuu ainakin kesälukio ruotsin ja abiruotsin kurssien myötä. Myöskin autokoulu on ollut harkinnan alla. Kesällä pitää myös lukea ylioppilaskirjoitukseen ne starttaavat syksyllä 2013 ja toivon mukaan keväällä 2014 mulla on lakki päässä.

Joskus mä vaan itsekin hämmästelen, sitä kuinka vaan selviän kaikesta. Oli kuinka rankkaa tai kiireistä mä en vaan pysty antaa periksi. Mä oon taistelija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti