Paluu Linnanmäelle

Ketun isä järjesti viime lauantaina syntymäpäiväjuhlat Linnanmäellä. Siitä, kun viimeksi olin Linnanmäellä oli todella pitkä aika. Luullakseni tätä kertaa ennen 12-vuotiaana.

Biisi, jonka olen löytänyt ihan viime aikoina me likes :)

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen pienenä miinuksena oli se, että oltiin Ketun kanssa kummatkin flunssassa. Se ei kuitenkaan haittanut menoa. Aluksi päädyimme Ketun ja Ketun isoveljen kanssa vain kiertelemään halusin nähä koko Linnanmäen. Tuntui hyvältä nähdä Lintsi uudestaan, niin nostalginen olo. Paluu lapsuuteen. Kierroksen jälkeen tuli sellainen olo, että onpa tämä pieni. Kai sitä on jotenkin kasvanut. Jotenkin, sitä myös huomasi kaikki erot mitä huvipuistossa oli, uusia juttuja vertasi muistoihin. Siistiä!

Ensin kävimme Vekkulassa. Muistaakseni se oli lempilaitteeni joskus tosin pienenä pelkäsin lopun liukumäkeä todella paljon. Pienenä piti lähteä aina ennen liukumäkeä pois.
Hassua miten lapsenmielinen into Vekkulassa tarttui hauskinta tässä on se, että olimme Ketun kanssa kummatkin ihan innoissamme. Mieleeni jäi myös se liukumäki yhdessä laskien Ketun kanssa.

Tämän jälkeen Linnanmäen suosituin laite Puuvuoristorata. Pienenä piti aina keskellä jonoa kääntyä pois, kun ei sitten rohkeus riittänytkään.
Nyt oli sellainen fiilis, kun jonossa odotteli, että miksi ihmeessä noi tyypit huutaa tuolla. Se on vain laite. Olin ihan varma, että ei jännittäisi yhtään.
Noh kuinkas kävikään. Heti, kun vaunun lukko lukittiin, niin alkoi jännittämään. Etenkin, kun tulee se pahaenteinen ylämäki ennen laskua. Minä Jasmin, joka en ikinä kilju päästiin jonkin sen suuntaisen äänen ja kaikissa muissa radan mäissä sellaista "Wääää" "Hu-oooaaaw". Oli se vuoristorata kyllä ihana.

No viimeiseksi Kammokuja. Tämä ei ollut minun ehdotukseni. Kammokuja oli oikeasti yllättävän pelottava tai sitten musta on tullut täysi nössö. Syytän osasyynä Supernaturalia.
Hauskinta oli, kun Kammokujan jälkeen oli  vähän sellainen pelokas olo ja jostain syystä mun piti viedä jokin roska roskiin. Vien sen roskiin, kun yhtäkkiä roskis sanoo "Minä pidän roskista!" Hypähdin varmaan puolimetriä ilmaan ja veljekset vain nauravat mulle. Nössö mikä nössö.

Linnanmäeltä matka jatkui jatkoille Ketun isä luo ja juhlat olivat mukavat. Jopa kipeänä. Uusia ihmisiä on aina ilo kohdata.

Sunnuntaina uskalsin tuhota örkkejä Zelda- pelissä, jotka on muuten tosi hyviä. Olin kunnon sankari mäiskin niitä ihan huolella! Minä mikään nössö ole!