maanantai 15. heinäkuuta 2013

Minun näkökulmani Teräsmieheen

Nähtyäni 02.07.2013 The Man of Steel -elokuvan. Pidin elokuvasta kovasti ja tajuntaani nousi, että haluan kirjoittaa Teräsmiehestä. Kokonaisuus syntyy kirjoittaessani. Tekstini käsittelee varmasti omaa kosketuspintaani Teräsmieheen sekä hieman vertailuja näyttelijöiden ja elokuvien välillä. Katsotaan kuinka käy. Lisäksi tämä on ensimmäinen tekstini, jonka jaan julkisesti facebookissa. 
Blogini on ollut pystyssä 2012 tammikuusta. Blogini The hero of my own life kuvaa elämääni, tapahtumiani ja mielenkiinnon kohteitani. Nimi on taas tullut jonkinkaltaisena sekotuksena elokuvasta The Cider house rules, supersankari -tykkäämisestäni sekä siitä, että jokaisella on mahdollisuus olla oman elämänsä sankari.


Minä lukion 1:llä ja tämä oli näytelmästä Lelukauppa. Tietenkin Teris.

Aloitetaan!

Mieleeni muistuu elävänä, se kun isä oli ostanut Teräsmies -videon. Olin pieni mieleen tulee 5 vuotta, mutta en ole täysin varma. Se oli suomenkielinen ja kertoi Teräsmiehen tarinan. Vaikutuin videosta. Teräsmies on kiistelty hahmo ja hahmoa sanotaankin usein täysin typeräksi. Liikaa supervoimia, täysin voittamaton ja hahmon asu. Ymmärrän toki kritiikin, mutta minulle Teräsmies ei näyttädy typeränä. Tuo video rakensi lapsuuteeni jäljen ja katsoinkin sen useaan otteeseen ja minulle Teräsmies näyttäytyi ihmeellisenä ja ennen kaikkea hyvänä hahmona. Jotenkin en ole kasvanut hahmosta ulos. Se on säilynyt välillä etäisempänä välillä lähempänä.
Kuka tahansa mainitseekin Teräsmiehen tämä tulee mieleeni. Tämä on lähtökohtani aina.

Tässä video: (Tunnusmusiikin osaisin hyräillä koska tahansa)





                Superman Returns ja Brandon Routh

www.fanpop.com

Ensimmäinen Teris- elokuvani oli Superman Returns(2006). Elokuva on hyvä, mutta hieman tylsä. Lisäksi elokuva odottaa vanhojen teräsmieselokuvien näkemistä. Juonen tietämistä.  SR on ikäänkuin jatko-osa vanhoille elokuville. Brandon Routh oli hyvä Teräsmies jotenkin luoden hahmosta herkän, mutta vahvan. Aidon tuntuisen. SR:sia sanotaan flopiksi. Itse ajattelen, että jokainen Teriselokuva ja jokainen näyttelijä tuo hahmoon jotain uutta. Tykkäsin myös Teriksen ja Loisin kemiasta. SR oli kaunis elokuva.

www.esquirelat.com

                           Smallville ja Tom Welling

www.gdefon.com

Seuraava harppaukseni oli tutusminen Teris-sarjakuviin ja Smallville- sarjaan. Smallvillen(2001-2010) Tom Welling on monen mielestä se oikea Teris, mutta luettuani yhden blogitekstin (linkkaan sen kohta) ei voida mielestäni sanoa, että Tom Welling on Teräsmies. Welling on Clark Kent ja todella hyvä onkin. Smallville kertoo Clark Kentin nuoruusvuosista ennenkuin hänestä tuli Teräsmies. Sarja on yksi lempisarjoistani ja pidän siitä. Minulle parhaimmat Terisaiheiset elokuvat/sarjat ovatkin tämä sarja ja itseasiassa uusin The Man of Steel -elokuva. Jotkut Smallvillen jaksot ovat tosin tylsiä, mutta paljon helmiäkin löytyy. Pääteemana juuri Clarkin sopeutuminen muiden joukkoon tai no juuri ulkopuolisuus. Halu olla, kuten muut, mutta Clark ei vaan pysty. Nuoruusvuodet ovat kiehtoneet minua aina miten sankarista tuli sankari. Tämä sarja on siitä hyvä kuvaus ja Tom Welling tekee hyvää näyttelijäntyötä. Tosin olen vasta 4.kaudella ja tämä sarja on sellainen, että se paranee mitä eteenpäin mennään. Sarjasta on tarttunut mukaan myös monta hyvää biisiä :)

Example:




The Man of Steel ja Henry Cavill

www.mggabriel.wordpress.com
The Man of Steel (2013). Olin todella ennakkoluuloinen, mutta innoissani tästä elokuvasta. Odotin tätä kauan. Toivoin ettei se olisi tylsä lisäksi mukanani oli ystäväni, joka ei pitänyt Teriksestä ja toivoin salaa, että tämä todistaisi, että Teris on mahtava supersankari eikä typerä. Ystäväni piti elokuvasta. Hahaa! Teriksestä oli rakennettu paljon inhmillisempi ja samaistuttava hahmo. Teräsmies, joka tuntee. Pidin kovasti. Elokuva oli todella toiminnallinen eikä tylsää hetkeä tullut kyllä ollenkaan. Tästä voi kiittää hyvää ohjaajaa, Henry Cavilliä ja uusien Batmanien ohjaajaa Christopher Nolania, joka oli käsikirjoituksessa mukana.
Pidin myös Russell Crowe:n Jor-Elista, hahmosta oli luotu paljon toiminnallisempi. Crowe oli ihan mieletön! Lois Lanen olen taas tottunut tuntemaan tiukkana hahmona, joka todella saa sen minkä haluaa. tämän leffan Amy Adamsin Lois Lane oli paljon pehmeämpi ja tykkättävä en ole vielä päättänyt onko se hyvä asia. Lapsuutta ja nuoruutta oli kuvattu (Jee!!!), josta siis pidin kovasti. Mikä jäi erityisesti puuttumaan oli söpöily juuri se mistä pidin Superman Returnsissa. Tämä oli Toimintaelokuva, josta hempeily puuttui miltein kokonaan.
THE MAN OF STEEL pitää kokea itse! Suosittelen.

Koska tämä elokuva ja Smallville ovat lemppareitani lähdin tietysti päässäni vertaamaan kumpi on parempi Teris Welling vai Cavill. Nyt mukaan astuu blogiteksti:

 http://jonathancyfer.blogspot.fi/2011/04/from-smallville-to-superman-man-of.html

Kyseinen bloggaaja toi esille sen mistä aiemmin kirjoitin Tom Welling näyttelee Clark Kentiä, kun taas Henry Cavill erityisesti Teräsmiestä, mutta myös Clark Kentiä. Päädyin juuri siihen johon bloggaajakin kyseisiä näyttelijöitä ei voi vertailla.

Loppupäätelmiä

Tästä piti tulla jonkinlainen vertailu, mutta tässä taisi käydä, niin että olen huono vertailija. Tosi vaikeaa keksiä huonoja puolia elokuvista saatika sitten vertailla näyttelijöitä. Taidan olla helppo katsoja. Tykästyn ja innostun. Brandon Routh ja Henry Cavillkin ovat niin erilaisia Teriksiä, mutta jos on pakko sanoa niin Henry Cavill. Unohtamatta Tom Wellingin mieletöntä Clark Kentiä. Teräsmies tuntemukseni ei kata kaikkia sarjoja ja elokuvia, mutta en koe sitä välttämättömäksi. Toki minulle voi suositella uusia kohteita. 
Minua on  kiehtonut aina myös se, että kukaan ei huomaa ikinä, että Clark Kent ja Teräsmies ovatkin sama henkilö. Etenkään Lois Lane. Ikinä  tätä elokuvista sarjakuvaan ei huomata yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Jotenkin hauska, mutta samaanaikaan älytön asia.
Teräsmiehessä pidän myös Aurinko -ideasta, että Teris saa siitä voimansa. Se on jotenkin mahtava yksityiskohta. Teräsmiehestä saa myös paljon irti. On hienoa, että nyt 2013 Teriksestä on luotu myös haavoittuva ja tunteva hahmo. 

Minulle supersankarit ovat sankareita, jotka pelastavat minut arjesta. Lohtu, kun kaikki painaa päälle. Supersankarini eivät häviä mihinkään ne ovat se turva ja se lohtu. Voima, joka auttaa minua eteenpäin. Ehkä en tietyltä osin ikinä kasva aikuiseksi. Hämähäkkimies ykkösenä ja Teräsmies hyvänä kakkosena.

Luulitte, että lopetin tähän. Jätin viimeiseksi Christopher Reeven. Kunnianosoituksena hänelle.


 


Christopher Reeve (1952-2004)

Olen katsonut kaksi vanhaa Teräsmies -elokuvaa vuosilta 1978 ja 1980. Kaksi siis vielä jäljellä. Kotoa minulta löytyy ensimmäiset kolme, joten 4. pitää metsästää jostain. Elokuvissa on toki paljon tylsää ja elokuvien kestokin on pitkä. Näin kuitenkin myös näiden elokuvien vaikutuksen uusimpaan Teris elokuvaan. Nämä elokuvat eli vanhat ovat klassikkoja ja ne ovat saaneet aikaan suuremman tapahtumaketjun. Teräsmies elokuvahahmona. Verrattuna vielä The Man of Steeliin vanhat Terikset ovat huumorilla höystettyjä siinä missä TMOS on toimintaelokuva vanhat Terikset ovat taas komedian luokkaa. Nauroin niitä katsellessani todella paljon. Pahikset etenkin on luotu hauskoiksi jopa naurettaviksi.
Christopher Reeve on mieletön Teräsmies. Olivatpa elokuvat kuinka vanhoja tahansa. Reeven Teris on ikuinen. Ymmärrän ihmisiä, joilla Reeven Teräsmies on aino ja oikea. Reeven Teriksessä on jotain todella ihmeellistä. Christopher Reeve Teriksenä on jotenkin todella karismaattinen. Pakko hämmästellä! Wau!


www.supermantv.net



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti