Akkujen latailua näiden parissa

Tällä viikolla palattiin arjen pariin ja julkaisen nyt kuvia joululomastani. Viime vuonna opiskelin Työväen Akatemialla suuren puristuksen kursseja ja tämän takia joululomakin jäi lyhyeksi. Päätin ettei se saa toistua. Halusin joululoman ilman opiskeluja ja eniten akkujen lataamista. Joululomani oli kolme viikkoa ja se oli juuri sellainen kuin kuvittelin. Ajattelin julkaista sen kuvin.

Paljon teetä Indiskan isosta kupista.

Harry Potter elokuvamaratoni - Sain jopa Ketun katsomaan nämä kanssani. Hän jopa tykkäsi! Vitsit mä rakastan tota maailmaa!

Pelasin ja katsoin Ketun pelaamista. Tosi hyvä peli ja todella monipuolinen. Seikkalupeli, täynnä kaikkea, oman talon ja perheenkin pystyi perustamaan. Wau!

Itsetehtyä pitsaa, okei pohja on valmis. Minulla mozzarellapitsaa ja Ketulla tonnikalapitsa.

Susirajan lukeminen kokonaan. Pääsin toiseen osaan asti. Olen niin kiintynyt tähänkin maailmana ja hahmoihin.

Tästä kirjasta oli haaveiltu pitkään ja on juuri niin hyvä kuin kuvittelinkin.

Joulu 2015

Joulu on lempijuhlani ollut aina ja tulee varmasti aina olemaan. En jotenkin osaa nähdä sitä materialistisena. Minulle se on aikaa läheisteni kanssa, hyvää ruokaa ja akkujen lataamista. Tämä joulu oltiinkin Ketun perheen kanssa ja Tapaninpäivänä suuntasin vaarille.

Jouluaatto on myös syntymäpäiväni, joten aamu alkoikin aamiaisella sänkyyn, jonka jälkeen suunnattiin joulunviettoon Ketun perheen luo. Tykkään siitä, että minua muistetaan syntymäpäivänä, vaikka se nyt sattuu olemaan jouluna. Ketun perheen luona aloitettiin synttäreilläni ensin ja iltaa myöten siirrytiin jouluun, syömisiin ja lahjoihin. Mieleen jäi myös Salaisuuksien saari -seikkailulautapelin pelaaminen pikkutunneille asti. Aivan ihana joulu, ihanien ihmisten kanssa.

Synttärilahjoja: Arcanine-tyyny, teetä, kuohuvaa, sileäkarvainen noutaja -numerolappupidike, hiuskoristeita ja Taika-lautanen

Synttärikortit ja uudet magneetit. Alempi on Ketun piirtämä ja siitä piti tulla alunperin flatti, mutta siitä tulikin sitten irkku, kun väritin sen. Maksanruskea flatti alkoi muistuttaa irkkua, sitten tein punaisia sävyjä ja lopulta vahvistin niitä. Tataa irkku se nyt.

Minua kiehtoi ajatus jakaa myös joululahjani. Mietin tätä pitkään ja ajattelin, että miksipäs ei? Tykkään itsekin seurailla blogeja ja facebookia, on hauska tietää ja nähdä, mitä ihmiset ovat saaneet lahjaksi. Joten tässä ne ovat: lompakko, Kalevala-korvakorut, muumipyyhe, rahaa, suklaata, käsivoide ja Ketun kanssa yhteiseksi sähköhammasharja, (edellinen hajosi) sampanjalasit ja lahjakortti myös, magneetteja, ihana poncho, Okamiden -peli, Koiranomistajan oikeusopas -kirja ja pehmonalle. Ihania lahjoja kertakaikkiaan ja olen kovin kiitollinen.

Voittaja 2015

Suomen suurin koiranäyttely ja koiramessut, sinne vei tieni tänäkin vuonna. Herätys oli tänä vuonna jo neljältä aamulla, sillä päätin lähteä tapahtumaan suoraan Tampereelta. Lyhyet yöunet eivät haitanneet mitään, olin tästä tapahtumasta niin innoissani! Ihan lapsesta pitäen olen käynyt tässä tapahtumassa: milloin itse viemässä koiria kehään, shoppailemassa ja ihailemassa upeita koiria. Oli myös upeata nähdä ihmisiä, johon on tutustunut koiraharrastusten parissa.

Lauantain päätin omistautua sille, että katson sileäkarvaisten noutajien kehän kokonaan. Ensin oli kuitenkin Vernan ja Mistyn kehän laita. Vernan blogin löydät täältä: http://kaksispanielia.blogspot.fi
Verna oli siis kisaamassa walesinspringerspanielinsa kanssa junioiriluokassa. Misty oli erinomainen ja kilpailuokan neljäs. Verna ja Misty on vaan melkoinen tiimi. Heistä varmasti kuullaan vielä!

Sitten flattikehälle. Flattikehällä on aina niin iloinen meno. Innoikkaita ja häntää heiluttavia koiria koko kehä täynnä. Siinä pari tuntia istuessani tajusin, että flatti on kyllä yksi minun roduistani. Siinä on vaan niin sitä jotain. Voin julkaista lempiroduistani päivityksen jossain välissä. Oli kiva nähdä myös flattikehän laidalla tuttuja. Sinänsä ei löytynyt tällä kertaa flattia, jota olisin katsonut: "Wau, mikä koira!" Pidän enemmän niistä hoikkarakenteisimmista ja vähäkarvaisista yksilöistä. Ne vain miellyttävät omaa silmää enemmän.

Sunnuntaina olin taas katsomassa Vernaa ja Mistya ja tällä kertaa tulos oli erittäin hyvä. Sitten olikin aikaa kierrellä ja shoppailla ennen junior handler kehää ja loppukehiä. Olin pettynyt messujen koirakirjavalikoimaan, sillä olin kerännyt kunnon listan koirakirjoja, joita haluan ja niistä ei löytynyt yhtäkään. Lisäksi Vernan koirille Mistylle ja Windylle pussillinen siankorvia.

Tälläisiä tarttui mukaan:

Kehätoimitsijan käsikirja! Suunnitelmana olisi käydä tämä kurssi  parin vuoden sisällä.

Punainen irlanninsetteri ja sileäkarvainen noutaja opiskelijahaalareihin.

Jääkaappimagneetteja samoilla roduilla kuin ylempänä mainittuna.

Koiraharrastuksissa tapaa upeita ihmisiä, ja yhtä heistä olin myös kannustamassa junior handler SM finaalissa. Upeasti meni! Sitten oli loppukehän aika. Koko loppukehistä jäi mieleeni Veteraanien kehän toiseksi tullut sileäkarvainen noutaja Flat Power Criminal Intent, joka oli menehtynyt ennen tilaisuutta. Omistaja oli muistanut koiraansa niin kauniisti ja osasin niin samaistua niihin tunteisiin Demin kautta. Tässä vielä linkki: Hhttp://www.iltasanomat.fi/lemmikit/art-1449468067327.html

Toinen upea asia oli se, että Best In Show oli tänä vuonna sileäkarvainen noutaja! Olen aina puhunut ettei flatti ole sellainen rotu, joka pärjää koiranäyttelyissä. Toisaalta kyse on rotumääritelmään vertaamista, että mikä koira vastaa eniten rotumääritelmää. Toki nytkin sanottiin, että näyttelyn parhaimmassa koirassa, pitää myös olla se jokin ja että koira nauttii esiintymisestä. Näin oli ainakin tämän Voittajan kohdalla. Kyseinen yksilö liikkui todella kauniisti, tervehti kaikkia hännän heilautuksin ja suukoin: koira todella nautti olessaan kehässä! Joten ehkä minunkin pitää perua puheeni. Voittaja oli vielä minunkin silmiini todella kaunis rotunsa edustaja! Kannatti todella jäädä katsomaan loppuun asti, sillä oma suosikki rotu voitti koko näyttelyn. Ihan mieletöntä ja olihan se niin komeakin vielä kaiken lisäksi! Ensi vuonna sitten uusiksi!

Castlerock Simply Magic

Matka Keski-Maahan alkaa

Aloitin matkani Keski-Maahan jo kesällä 2011, mutta en päässyt hirveän pitkälle. Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia on tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja aina päässä on ollut ajatus lukea kirjatkin. Ensimmäisellä kerralla en onnistunut, sillä aika ei vain ollut oikea. Luulen myös, että Taru sormusten herrasta on ruvennut kiehtomaan entistä enemmän nyt kun olen kirjallisuusopiskelija. Aikomuksenani on lukea kirjasarja suomeksi. Suomi on vaan itselleni tutumpi lukemiskieli ja englannin lukeminen tuottaa minulle vieläkin haasteita.

Nyt. Marraskuun lopussa aloitin matkani Keski-Maahan. Alussa ollaan vasta sivulla 208, jos tarkkoja ollaan. Mutta olen ihan haltioissani! Kirja on kirjoitettu todella kauniisti ja odotan jo kovasti joka iltaista matkaani. Aika on nyt juuri oikea. Ulkona on pimeää ja märkää. Kouluhommia riittää ennen joululoman alkua. Seikkailu tulee juuri oikeaan aikaan. Mikäs sen parempi paikka seikkailuun kuin oma suosikki kuvitteellisista maailmoista.

"On kamalan vaarallista kävellä ulos ovestaan, hän sanoi. Astut tielle ja jollet pidä jalkojasi kurissa, tie voi pyyhkäistä sinut kuka tietää minne"
-Bilbo Reppuli

Sormuksen ritarit, J.R.R. Tolkien.

Koiraton elämänvaihe

9-vuotiaasta asti olen elänyt niin että elämässäni on koira/koiria. Tuli tarve kirjoittaa tuntemuksia millaista on, kun nyt alkoi elämänjakso, jossa olen ilman koiraa. Demin lähdöstä on kolme kuukautta, ikävä on edelleen suuri. Haluan kuitenkin erottaa sen, että Demi on poissa ja sen, että elämässäni on koiran kokoinen aukko.

Siitä asti kuin muistan koirat ovat olleet iso osa minua. Ala-asteella kuljin lähes aina koirakirja kädessä. Jos ala-aste minältä olisi kysytty: "Mikä on elämän tarkoitus?", olisin vastannut empimättä: "Omistaa koira.". Koirakirjojen luku, internetin selailu koira aiheena ja myöhemmin kaikki se puuhailu omien koirien kanssa on ollut suuri osa elämääni. Sitä voisi myös sanoa elämäntavaksi, suurin osa ajastani meni jotenkin koirien parissa oli se sitten kirjallisuus, internet tai se puuhailu. Koiranomistajuus on pitkään ollut identiteettini, osa minua. Omistaa koira, sen hoito, koulutus ja aikataulujen sopiminen koiran ehdoilla. Koirat ovat myös asia, jossa olen aina kokenut olevani hyvä ja hyvä niiden kanssa. Aina kun kävelen koiran kanssa tai puuhailen koiran kanssa on jotenkin täysi olo, kun on se koira siina vierellä tai narun päässä. Tuntuu, että kaikki on maailmassa niin kuin pitääkin ja teen juuri sitä mitä minun pitääkin.

Nyt 20-vuotiaana muutin toiselle paikkakunnalle, opiskelen yliopistossa ja asun asunnossa, jossa ei saa olla koiraa. Tuntuu kuin kokonainen maailma olisi poissa. Kaikki on mennyt uusiksi. Päätin, että hoidan yliopiston kunnialla läpi ja saan töitä, sitten on aika seuraavalla koiralle. Lähipiiri ja omat ajatukseni olivat siinä, että kyllä löydän jotain muuta tekemistä ja yliopistokin tuo mukanaan omat kiireensä. Ajatus siitä, että tottuisin jossain vaiheessa olemaan ilman koiraa. Siinä tämä tuleekin: en totu. Luen päivät pitkät koirakirjoja ja -lehtiä sekä selailen internettiä.

Koirat eivät ole koko elämämme,
mutta ne tekevät elämästämme kokonaisen.
-Roger Caras

Olen koiranörtti, vaikka minulla ei olekaan koiraa tällä hetkellä. Koiramaailman ei tarvitse kadota, vaikka en olekaan koiranomistaja tällä hetkellä. Yritän tällä hetkellä keksiä erilaisia tapoja pitää koiramaailman elämässäni. Koirien opiskelu ja tiedon nostaminen niistä tuntuvat tärkeiltä tällä hetkellä. Liityin Suomen sileäkarvaiset noutajat ry:n jäseneksi ja saan lehden kotiini neljä kertaa vuodessa. Ensi vuonna ajattelin alkaa taas tilaamaan Koiramme -lehteä. Jonkinkaltaista selviytymistä ja hakemista siis havaittavissa. Ehkä aika näyttää, mitä kaikkea tämä elämänvaihe tuo tullessaan.

Oma maailma on kiepsahtanut pari kertaa akselinsa ympäri

Pääsin yliopistoon ja vielä sinne minne eniten halusin eli Tampereen yliopistoon! Kirjallisuustiede tulee olemaan pääaineeni ja sivuaineiksi otan suomen kielen ja kasvatustieteen. Aikomuksenani on tulla äidinkielenopettajaksi. Tästä tulee niin mieletöntä!

Viikko sen jälkeen kuin sain tietää yliopistoon pääsystä niin Demi lähti. Demi on ensimmäinen oma koirani ja sain Demin ollessani 12-vuotias. Koulutin koiran itse. Demi oli kuin varjoni ja seurasi minua kaikkialle. Nyt tuntuu, että jokin osa minusta on poissa. Ihan kamala ikävä.

Yliopistoon pääsy on itselleni ollut se tosi suuri tavoite ja en jotenkin omassa päässäni olisi uskonut pääseväni sinne vielä. Luin kyllä ahkerasti, ehkä takaraivossa oli vaan vieläkin se ajatus, että minusta ei ole yliopistoon. Kestää aikaa ennen kuin kunnolla hyväksyn sen, että minusta on tähän ja minä pystyn tähän. Unelmoi isosti ja toteuta kauniit unelmasi. Eikä ikinä saa antaa periksi! Minusta tulee yliopisto-opiskelija! Mahtavaa!

Koulun alkuun on vielä pari viikkoa ja niin paljon järjestelyjä ennen sitä. Siltikin intoa täynnä kohti syksyä ja kohti Tamperetta! Täältä tullaan Tampere!

Hei hei paras ystäväni

24.04.2007-08.07.2015

Hei hei paras ystäväni. Kaipaan sinua ihan kamalasti. Sinä opetit minulle mitä rakkaus tarkoittaa. Kasvoin kanssasi aikuiseksi. Minusta sinä et tule poistumaan koskaan. Sinulla on tärkeä paikka minun sydämessäni. <3