tiistai 20. maaliskuuta 2012

Leffayö lukiossa

Ideahan lähti siitä, että yhden opettajan kanssa tykätään sarjiksista ja ajateltiin ,että ois siistiä katsella niitä lukiossa. Leffayö oli jo kerran järjestetty lukiossa joten nyt se tehtiin sarjisteemalla.


9.3. koitti elokuvayö. Toin mukanani kaikki Hämähäkkimies leffat, Superman Returns ja Batman begins ja Yön ritari. Yhteen luokkaan raahattiin aulan sohvat ja sitten vain katselemaan.

Ensimmäinen elokuva oli Hämähäkkimies se ensimmäinen. Täytyy sanoa, että muhun sen nappaa aina eikä ja sen voi katsoa kyllästymättä uudestaan ja uudestaan.
Varsinkin tämä kohtaus:

 
<3


Illan mittaan tuli kyllä huomattua, että musta ei ole valvomaan. Alkoi väsyttämään jo ensimmäisen leffan jälkeen. Nukahtelinkin yön mittaan monesti. Jaksoin kuitenkin katsoa kolme elokuvaa ennen kuin tarve päästä kävelemään voitti.

Lukion portaisiin roudattiin patjoi niin siit tuli ikäänkuin liukumäki. Oli kyllä muksaa :)


 Oli outoa kävellä pimeässä ja hiljaisessa juhlasalissa tai juosta pimeän ruokalan läpi. Lukiokavereiden kanssa laulaminen koulussa kaiun kera jäi mieleeni. Se oli myös outoa, että niin arkinen paikka oli hiljainen ja pimeä.






2 kommenttia:

  1. Hauska idea! Oli varmaan tosi kivaa ja ikimuistoista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mukavaa, mutta väsymys oli kova vielä maanantainakin. :)

      Poista