Lähdin bussipysäkiltä kävelemään ja, kun ei näyttänyt yhtään siltä miltä pitäis kysyin neuvoa ja lähdin sitten kävelemään. Mitä enemmän kävelin, sitä enemmän maisemat alkoivat muistuttaa maaseutua. Ajattelin jo, että nyt olen kyllä väärässä suunnassa, mutta jokin mua vaan ajoi eteenpäin.
Ne maisemat tuntui, kun olisin kaupungista eksynyt maalle. Hiekkatie, ihania omakotitaloja, laajoja ruohoalueita, metsää, aurinko tuli niin hyvä olo. Ilmakin tuoksui raikkalta jotenkin onnelliselta. Näin myös kevään ensimmäiset sinivuokot ne olivat niin kauniita.
Maalaispolulla tuli niin hyvä fiilis en olisi halunnut sieltä pois ollenkaan tämäkin biisi(alla) alkoi soimaan päässä.
"Country roads
take me home
to the place I belong
West Virginia
mountain momma
take me home
Country roads"
Jossain vaiheessa tuli taas ihminen vastaan ja kerroin mihin olen menossa ja sain kuulla, että olin oikealla polulla eteenpäin vain ja löytäisin määränpääni eli Kerhotilan. Niin sitten löysinkin ja olo oli niin hyvä. Tuli jotenkin niin sellainen tänne mä kuulun maalle. Osasin nähdä itseni siellä maalla.
Kuvittelin jopa tulevaisuuttani. Olen haaveillut perheestä johon kuuluisi aviomies, jota rakastan, 2-3 lasta ja kaksi koiraa (tällä hetkellä punainen irlanninsetteri vaikuttaa sellaiselta rodulta, joka minulle joskus tulee). Perhe on haave vielä kaukainen sellainen, mutta haave kuitenkin. Toisaalta tykkään asua kulkuyhteyksien päässä josta pääsee helposti kaikkialle. Joten saa nähdä mihin elämä minua kuljettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti