perjantai 28. kesäkuuta 2013

Koiria ja ihmissusia

Tänä vuonna löysin sattumalta Lucian -kirjan kautta, kun nettiä selailin maninnan Väristys- sarjasta, joka liitettiin Twilightin, mutta kuvattiin herkemmäksi ja koskettavamaksi. Päätin ottaa asiasta itse selvää. Jotenkin olen aina pitänyt kaikista vampyyri -jutuista, mutta ihmissusi -jutut löydan vieläkin kiehtovimmiksi siksi olin tästä hyvin innoissani.


www.wsoy.fi
 Maggie Stiefvaterin: Väristys osoittautuikin kauniiksi lukukokemukseksi.

Juonipaljastuksia (Teitä on varoitettu)

Tarinan tytöllä Gracella on yhteys suteen ja erinäisten tapahtumien kautta susi palaa ihmiseksi ja tyttö ja poika ihastuvat toisiinsa.

Klassinen yliluonnollinen rakkaustarina? Ehkä, mutta jotenkin kirjassa oli käytetty runoutta ja tarina oli niin kaunis, että minuun se ainakin vaikutti. Teki vaikutuksen. Tykkäsin myös kirjan vaihtuvia kertojia, jotka vaihtuivat tytön eli Gracen ja pojan eli Samin välillä. Valinta oli kirjailijalta hieno koska tällä tavoin pääsi kummankin henkilön päähän.
Minua kiinnosti myls miten kirjailija rakensi ihmissusi -myytin. käyttikö hän klassisia määrittelyjä vai vetikö hän pakan kokonaan uusiksi niinkuin Stephenie Meyer teki Twilightissa Vampyyreille? Noh Stiefvaterin ihmissudet eivät olleet hirviöitä, vaan oikeaastaan susia. Ihmissudet eivät ole hirviöhypridejä eikä hopealuodeilla ole niiden kanssa mitään tekemistä. Ihmissuden puremasta saat myrkkyä, joka muuttaa sinut sudeksi. Minuutesi unohtuu ja sinusta tulee susi. Aluksi muutut kesäisin ihmiseksi ja aluksi vaihtelusi on suurempaa. Muutos tapahtuu lämpötilojen kautta. Miinusasteilla sinusta tulee susi lämmin ilma muuttaa sinut ihmiseksi. Kuitenkin loppujen lopuksi sinusta jää susi.
Lämpötila muuttuminen tehdään kirjassa myös jännittäväksi. Samin ruumiinlämpö kuvataan kappaleen alussa ja koska tapahtuma-aika on talvi on Gracen pidettävä Sam lämpöisenä.

 Kesti kauan ennenkuin sain 2.osan luettavaksi sen painaminen oli nimittäin lopetettu, mutta löysin sen sattumlata Info -kirjakaupan alehyllystä olin niin onnellinen. Nyt luen jo kolmatta jännittää jo miten kaikki päättyy. Toisaalta se on myös haikeaa.

Kaiken kaikkiaan tykästyin. Tämä kirjasarja jatkoi ihmissusi, susi innostustani entisestään ja huomaan piirteleväni susia. Huomaan myös ajattelevani, että jonkinlainen Kuu tai Susi kaulakoru olisi tosi siisti. Jokin noissa susissa kiehtoo tämän tytön päätä mielettömästi.


kelttikorut.com
emp.fi




Lisäksi luin nuorempana Koirahullun päiväkirja -sarjaa. 12-vuotias Ulla saa oman koiran juuri sen ikäisenä kuin itsekin sain Demin. Kirjasarja on niin nostalginen.  Se herättää ne vanhat muistot mieleen ja kirjat nappaavat vieläkin. Minäkin Ullan tavoin haaveilin, että Demistä tulisi Suomen muotovalio, agilityvalio jne. Demin kanssa todella harrastimme näyttelyitä, flyballia ja agilityäkin. Harmillisesti emme, vaan ikinä päässeet seuraan, jonka kautta olisi päässyt kunnolla harrastamaan ja kisaamaan.
Niin olen kerännyt kirjasarjaa ja löysin yhdenkin osan 20snt Kirjaston poistetuista kirjoista. Nyt minulta puuttuu enää yksi osa. Olen päässyt jo kirjasarjassa melkein vikaan osaan nyt luettuani ne uudestaan ja jotenkin Ullan treeni-innokkuus ja koirapuuhailu saa minunkin sisäisen koiranörttini heräämään. Oi miksi emme Demi ikinä päässeet harrastamaan agilityä seuraan?

2 kommenttia:

  1. Ajattelin että saattaisit kiinnostua tästä artikkelista:

    http://lepakkolaakso.net/teema/andrew-garfield-haluaa-esittaa-homoa-hamahakkimiesta?aid=10062

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh olihan tuo mielenkiintoinen. Andrew Garfield on mieletön näyttelijä ja hienoa, että hän on tuota mieltä. Tosin näin Hämisfriikkinä: Peter Parker ei ole homo, ei sillä, että se olisi huono asia, vaan sillä että PP ei ole. Peter Parkerilla on kaksi suurta rakkauden kohdetta Gwen Stacy ja Mary Jane Watson ja toki uusimmassa Peter on yhdessä Carlie Cooperin kanssa.

      Kiitos <3

      Poista