perjantai 20. heinäkuuta 2012

Isostelua

Seuraavana olikin sitten rippileirille lähtö Isosen roolissa. Paikka oli saaressa, jota en nyt paljasta jokatapauksessa olin samassa paikassa viimeksi omalla riparilla joten nostalgista.

Rippileireillä olo ei ole pelkästään työtä minulle se on myös paikka, jossa pääsen irtaantumaan arjesta ja mietiskelemään ja tutkiskelemaan itseäni. Eniten se on työtä päivässä on ehkä 30min. omaa aikaa muu aika pitää olla Isonen eli hymyilevä, kannustava ja positiivinen.

Tämä leiri oli musaripari ja eron huomasi heti. Ihmiset olivat oikeasti motivoituneita ja kaikessa mukana.
 
Yhden kerran iski jonkinlainen ahdistus ja ymmärsin sen vasta jälkeenpän. Kotona, sitä pystyy kuntelemaan musiikkia, katsomaan elokuvan/sarjan yms. jos tulee ikävä fiilis. Leirillä se tie takaisin pitää löytää sisältä. Jotenkin iski vain yhtäkkiä ikävä Caesaria, joka lähti täältä maailmasta helmikuussa. Niinhän se elämässä on " Suru ja ilo kulkevat käsi kädessä". Kun rakastaa siihen kuuluu myös menettäminen ja sen pelko. Sen olen oppinut lyhyen elämäni aikana. Päätän tämän yhteen hienoon lainaukseen: " Rakkaus on kuin tuulen kaltainen en voi nähdä sitä, mutta voin tuntea sen."


Mahtava leiri jälleen ja kotona iski aika tyhjä fiilis. Viikon aikana, sitä niin tottui melskeeseen ja puuhaa riittäviin päiviin ja syömiseen. Ruoka oli niin hyvää ja vielä 5 kertaa päivässä.

Kotiinpalattuani tuijotin tietokoneen ruutua ihmetellen hiljaisuutta ja mahdollisuutta olla yksin ja tehdä mitä tahtoi.








Seuraavassa jaksossa... Eikun siis  seuraavissa blogikirjoituksissa: Jasmin Kauniaisssa mitä hän siellä? Lisäksi Jasminin kauan odottama THE AMAZING SPIDER-MAN- elokuva on katsottu. Luvassa siis ainakin hämähäkkimiestä joten punaista ja sinistä ei ainakaan puutu!


2 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla, että leiri oli onnistunut. itsetutkiskelu on yleensä ihan mukavaa, joskus se voi tosin myös ahdistaa. Mutta joka tapauksessa itsestään selvää ottaminen osoittaa tervettä ajattelua ja sitä, että on vilpittömän kiinnostunut omasta persoonastaan.

    Ja kuten Laotse, muinainen kiinalainen filosofi aikoinaan sanoi: ”Älykäs tuntee toiset. Viisas tuntee itsensä”.

    VastaaPoista